fbpx

Kategoria-arkistot: Toimarin Blogi

Meilläkin on ollut hieman haasteita kuljettajien keräämisessä. Vaikka tilauskantaa on jo, on silti ollut haasteellista etenkin tietyillä alueilla saada kuljettajia riittävästi mukaan. Tämä johtuu suurimmalta osin nykyisten taksikeskusten toiminnasta. Useimmilla “vanhanmallisista” taksikeskuksista on vahva pelko uusia toimijoita kohtaan, jonka vuoksi autoja kielletään liittymästä muihin välityksiin. Tästä vaan ei hyödy muut kuin välityskeskus. Me lähdettiin heti alusta alkaen ihan eri linjalle. Lähtökohtana toiminnalle on tyytyväiset asiakkaat. Tyytyväisiä asiakkaita saa vain järjestelmällä tyytyväiset kuljettajat. Tyytyväisen kuljettajan saa aikaan ammattitaitoisella ja oikeasti avustavalla palvelulla sekä hyvillä ansioilla. Me emme lähde rajoittamaan mihin välitykseen kuuluu, tottakai se kannattaa hankkia vaikka koko värisuora! Sillä kuitenkin saa varmistettua mahdollisimman hyvät ansiot. Antaa sitten alustatalouden sekä välityskeskusten taistella asiakkaista, kunhan vain tekee sen tekemättä hallaa autoilijalle. Yleensä sanotaan, että Uber ja Bolt vievät suuren osan ansioista komissiona kassasta. Tämä osittain pitääkin paikkansa, mutta kyllä sieltä komissiolla saa kuitenkin jotain arvoakin. Meilläkin tottakai on omat provisiomme, harva yritys…

Lue Lisää

1.7.2018 oli merkittävä päivä taksialalle. Silloin vuonna 2007 säädetty taksilaki päivityksineen joutui romukoppaan. Monien mielestä kyseinen uudistus veti koko alan sudenkuoppaan. Tämä kirjoitus on omistettu teille. Ei me missään sudenkuopassa olla. Huomioithan, että Kelan sopivasti samoihin aikoihin osunut kyytien kilpailutus ei liity uudistukseen kuin pieniltä osin, eikä Kelakyytien ongelmia pureta tässä kirjoituksessa. Uudistuksessa tottakai on ongelmansa. Ensimmäinen ongelma on taksamittareihin liittyen vajavaisesti toteutettu lainsäädännön päivitys. Jo EU-tasolla mittauslaitedirektiivissä on unohdettu digitalisaation tuomat mahdollisuudet ja hyödyt. Mielestämme taksamittari on mennyttä perua, jotka kuuluvat samaan kastiin kuin autokäyttöön suunnitellut tietokoneet. Tottakai esimerkiksi Semel Oy lausunnossaan liikennevaliokunnalle maalaa uhkakuvia seinille, koska heidän toimintansa perustuu ylihinnoiteltujen mittarien myynnille. Hauska juttu muuten, että tuossa lausunnossa mittarin hinta on 1000 euroa, mutta verkkosivuilla vuokrahinnat ovat alkaen 105 euroa kuukaudessa. Kannattaa ottaa huomioon, että tämäkin hinta jyvitetään lopulta asiakkaille taksimatkan hinnassa. Tottakai samaa mieltä mekin olemme harmaan talouden torjunnassa ja kirjanpidon läpinäkyvyysvaatimuksissa, mutta mielestämme nuo voisi toteuttaa…

Lue Lisää

Taksialalla on monia haasteita, joita ei saa suoraan korjattua yhdellä lainsäädännön uudistuksella. Isoimpia haasteita on kyydinvälityksen periaatteissa. Osa saatiin jo paikattua, mutta osassa on vielä haasteita. Nyt haluankin herättää keskustelua muutamasta asiasta taksikulttuurissa. Taksitolpat. Tämä hieno jäänne voitaisiin ajaa vähitellen alas kaikilta muilta paikoilta kuin joukkoliikenteen solmupisteistä. Rautatieaseman edustalla tai lentokentän terminaalin edessä tämä on ymmärrettävää, suuri volyymi matkustajia siirtyy kulkuvälineestä toiseen. Ei siinä ole järkeä, että taksi siirtyy edellisen asiakkaan määränpäästä ensin taksiasemalle ja sieltä seuraavan asiakkaan noutopisteeseen. Ainoa ymmärrettävä syy taksitolpalle muualla kuin solmupisteissä olisi sähkökäyttöisten taksien latauspiste. Muuten ne ovat oikeastaan vain turhaa katutilan käyttöä. Meidän kyydinvälityksessä taksitolpilla ei ole merkitysarvoa, kyydit välitetään autoihin riippumatta siitä onko tolpalla vai ei. Tavoitteena meillä on ottaa välitykseen mukaan niin vähän autoja, että autot seisovat mahdollisimman vähän tyhjänä odottamassa. Tottakai odotusta tulee meidänkin mallilla jonkin verran, koska tavoitteena on saada aina auto niin nopeasti kuin vain onnistuu. Kuljettajien kannalta mielenkiintoinen…

Lue Lisää

Alkuun huomio. Vaikka ollaankin toimarin blogissa, niin COO kaappasi sen heti alkuun. Sori Vikke, saat kunnian olla toisena. Tuli vain kauhea pakkomielle kirjoittaa. Taksiala herättää keskustelua viime vuoden taksiuudistuksen johdosta. On niitä, joiden mielestä uudistus oli huono juttu, ja niitä joiden mielestä se oli välttämätön herätysliike taksialalle. No, kumpikin on oikeassa. Taksiuudistus tehtiin hiukan kiireellä ilman kunnon taustatyötä, mutta sillä olikin kiire. Alalla ei ollut mitään muutosta, ja taksien hinnat jatkoivat vain tasaisen tappavaa nousua. Ei liikaa korotusta kerralla, mutta kuitenkin. Taksinvälityskeskuksilla oli omat alueelliset monopolinsa, ja uudeksi yrittäjäksi pääsi vain ties kuinka monen vuoden renkinä toimimisen jälkeen. Ainoat merkit digitalisaatiosta taksialalla olivat 5 vuotta liian myöhään tulleet tilaussovellukset. Välityskeskuksetkin vähitellen alkavat päästä autopäätteissä järjen ääneen, ei ole mitään järkeä pitää jokaisessa autossa tuhannen euron Windows 98-meiningin autotietokonetta pienellä näytöllä ja heikolla toimivuudella jos kaupasta saa puhelimia ja tabletteja kymmenesosalla sen hinnasta. Ja turha väittää että tietokone autossa päihittäisi tuon…

Lue Lisää

4/4